keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Opetusvideoita ja Peda.net:ia

Juu, juu, kesäloma on alkanut! Mutta silti olen innostunut tässä eilen ja tänään Youtubesta löytyvistä mahtavista opetusvideoista!

Minulla on tulevana lukuvuonna yhdysluokka, 4.-5.luokka. On siis erittäin perusteltua yrittää löytää keinoja helpottaa opetusta ja mikä onkaan siihen sopivampaa, kuin etsiä valmiiksi videoita, joissa selitetään jokin opetettava asia. Syksyllä sitten voin joko antaa jo etukäteen läksyksi katsoa opeteltavan asian video tai voin näyttää sen oman opetukseni yhteydessä, jolloin oppilas voi tarvittessa käydä katsomassa sen uudelleen koulussa tai kotona. Aika näyttää, minkälaisia työtapoja tulen käyttämään! Olen itsekin tehnyt opetusvideoita, joten tämä on ajatuksena minulle tuttu ja mieluisa.

Siirryn nyt syksyllä käyttämään omien luokkieni kanssa uudistunutta Peda.net -sivustoa. Meillä ovat koulujen kotisivut olleet 2000-luvun alkuvuosista lähtien Peda.netissa. Nyt sivut ovat uudistuneet ja entistä monipuolisemmat. Suurin muutos lienee se, että kuka tahansa saa ilmaiseksi rekisteröitymällä ns. oman tilan, johon voi kerätä linkkejä, tallentaa tietoa jne. Siis kuka tahansa ihminen!

Kunnat saavat sitten eri sopimuksilla kouluilleen tai muille tahoille sivut. Mäntsälällä on jo uudet Peda.net -sivut, mutta eipä niitä taida vielä käyttää kukaan muu kuin minä. Mutta osaanpa sitten neuvoa muita, kun siirtymisen aika oikeasti tulee! Vielä se ei ole välttämätöntä, vaan vanhatkin sivut ovat käytössä vielä pitkään.

Olen nyt upottanut näitä löytämiäni opetusvideoita juuri sinne uuteen Peda.nettiin. Tällä hetkellä siellä on videoita matematiikkaan, äidinkieleen, tietotekniikkaan ja "Science"- aineisiin. Youtubesta löytyy vaikka mitä, enkä ole vielä edes aloittanut esimerkiksi Vimeon selaamista.

Erityisen mainio kokoelma alakouluun sopivia opetusvideoita Youtubessa on nimeltään Opetustuubi. Myös Juha Pietiläinen on ladannut hyviä videoita matematiikkaan ja ainakin fysiikkaan. Myös Aivoapina-nimisestä kokoelmasta löytyi videoita matematiikkaan. Ja AgoraCenter -nimisen käyttäjän sivulta löytyi kaikenlaista ainakin veteen liittyvää. Ja sitten on vielä ainakin Heisaope, jolla on videoita moneen oppiaineeseen.

Te lukijat voitte vapaasti käyttää näitä keräämiäni linkkejä omassa opetuksessanne taas syksyllä. Eiköhän se ole videoiden alkuperäistenkin lataajien toive!

Olen ensi viikosta lähtien enemmän ja vähemmän poissa kotoa, joten en kuitenkaan lupaa käyttää koko kesälomaa uuden lukuvuoden ideointiin!

Toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja aurinkoista kesälomaa!