torstai 22. toukokuuta 2014

Mushy Rooms

Olipa mukava sähköposti tässä pari päivää sitten. Minuun otettiin yhteyttä OYOs Games -nimisestä yrityksestä. He olivat huomanneet pitämäni blogin ja kysyivät sen perusteella haluaisinko testata suomennoksen alla olevaa peliä Mushy Rooms. Pelissä opetellaan sieniä ja pyritään innostamaan lapsia sienestämään.

Sovimme, että saamme elokuussa koulullemme Windows-laitteet testijaksoksi. Saa nähdä ryntäävätkö ohkolalaiset lapset sen jälkeen sienimetsään!

Pelin suomenkielisillä sivuilla lukee muuten näin:

Apua kaivataan!


Etsimme ihmisiä auttamaan meitä pelin testaamissa sen aikaisessa versiossa. Tällä tavoin myös varmistamme, ettei yksikään lapsi joudu pettymään.
Ota siis yhteyttä heihin, jos kiinnostuit!

torstai 8. toukokuuta 2014

Video koulutulokkaiden avuksi

Teimme jo toista kertaa meillä Ohkolan koululla videon tulevien ekaluokkalaisten avuksi. Nykyiset ekaluokkalaiset pohtivat oman opettajansa avulla mitä koulussa oikein saa tehdä, mitä ei saa tehdä ja mitä kaikkea pitäisi muistaa tehdä.

Opettaja kokosi oppilaiden ideat sitten kohtauksiksi ja antoi minulle. Minä mietin viidesluokkalaisten, ykkösten koulukummien, kanssa, kuka kuvaa mitä ja kuka ekaluokkalaisista oppilaista esiintyy missäkin kohtauksessa.

Seuraavaksi ykkösten ja viitosten opettajat sopivat keskenään kuvausaikataulun. Melkein kaikki kohtaukset saatiin kuvattua yhdessä päivässä.

Alunperin olimme suunnitelleet, että viidesluokkalaiset myös editoivat tämän opastusvideon. Nyt erinäisistä syistä johtuen kuvaus oli kuitenkin jäänyt niin lähelle tulokkaiden tutustumispäivään, että minä editoin elokuvan iltatöinä. Mukavaa puuhaa onneksi! Kuvausten käsikirjoitus oli niin selkeä, että elokuvan kokoaminen sujui nopeasti.

Kun elokuvaprojekti oli valmis leikkeiden järjestyksen ja katkomisen osalta, valitsin musiikin. -Hissimusiikkia, totesi teinipoikani katsottuamme äsken valmiin elokuvan. No, pyrin löytämään rauhallisen taustakappaleen ja siinä luullakseni onnistuin.

Tänään koulussa ekaluokkalaiset tulivat yksi kerrallaan luokseni kolmosten kuvaamataidon tuntien aikana äänittämään selostuksia elokuvaan. Windowsin elokuvatyökalun projekteissa kuuluu alkuperäisen videoleikkeen ääni ja sen lisäksi siihen voi lisätä yhden ääniraidan. Näiden lisäksi on mahdollista äänittää selostus, jonka voi lopuksi vetää haluttuun kohtaan. Kolmasluokkalaiset hiljentyivät aina kiitettävästi hihkaistessani: -Äänitys!

Koulupäivä loppui kesken ja muutama selostus puuttui vielä. Siskoni tokaluokkalainen Roosa-tytär antoi naapuriapua toiselle Mäntsälän alakoululle ja äänitti loput ohjeet. Hänen äänensä sopii minun juontojani paremmin ensimmäisen luokan oppilaiden äänien joukkoon. Kiitos, Roosa!

Ja sitten opastusvideo olikin jo valmis! Vähän siellä taas äänileikkeet naksuvat, tuulen kohina kuuluu mikrofonissa ja kaikesta tarkistamisesta huolimatta kukaan ei kuuluta "Ruokailu" -kohdan alkamista. Mutta näistä huolimatta tulos on mielestäni suloinen! Lapset esiintyvät luontevasti ja kuvaus oli tasokasta! Hyvä oppilaat!

Tässä tulos, Ohkolan koulun koulutulokkaiden opastusvideo 2014:

Ja tässä vielä vastaava tuotos viime keväältä: