maanantai 6. toukokuuta 2013

Sumdog - lisää matematiikkaa 2!

6.5.2013


Tänään on ollut mahtavan aurinkoinen päivä. Oppilaiden kanssa tehtiin taas vaikka mitä. Monessa kirjassa alkavat sivut loppua, eli olemme todella hyvässä aikataulussa.

En ollut vielä kokeillut koulussa sitä Sumdog'ia, josta kirjoitin taannoin. Minä olin jo keksinyt oppilailleni käyttäjätunnukset ja salasanat, mutta en antanut niitä vielä tänään heille, sillä olin vielä vähän epävarma tämän sivuston sopivuudesta luokalleni.

 
Päätin kuitenkin, että kokeillaan. Oppilaat pelasivat tänään "vieraina", "play as guest". Heidän tuloksensa eivät siis kirjautuneet mihinkään. Heijastin pelin aluksi valkokankaalle ja näytin miten pääsee alkuun. Tämänkin pelin linkki on luokkamme sivulla, joten sieltä se löytyy myös jos haluaa pelata kotona.

 
Oppilaat innostuivat valtavasti! Vaikka he valitsivat ihan summamutikassa pelejä, tuntui eteen tulevan juuri sopivantasoisia tehtäviä. Valinnanvaraa oli valtavasti!

 
Peleissä oli yhteen- ja vähennyslaskuja, kerto- ja jakolaskuja, pienin ja suurin -kyselyitä jne.
 
Englannin kieli ei ollut ongelma. Kolmasluokkalaiset oppivat yhdellä kertomisella mitä tarkoittaa "Smallest?" tai "Largest?". Peleissä oli myös ainakin termejä "Double 2", "Half 10" jne.

 
Peleissä oli teemana vaikka mitä: Tennistä, kilpa-ajoja, hahmojen pukemista jne.
 
Sekä tytöt että pojat löysivät mieleisiä pelejä.

 
Oli ilo huomata, miten oppilaat neuvoivat toisiaan, oli sitten kyse siitä, mistä tietty peli löytyy, mitä jokin englanninkielinen sana tarkoittaa tai matikan tehtävän ratkaisusta.

 
 
Ihan ehdottomasti oppilaat kirjautuvat huomenna tai keskiviikkona jo omilla tunnuksillaan. Minä voin sen jälkeen järjestää turnauksia luokan oppilaiden kesken tai esimerkiksi seurata, mitä pelejä tietty oppilas on pelannut ja mitä hän on osannut. Siellä taisi muuten olla jotain palkintoja oppilaille, jos he harjoittelevat tietyn minuutti- tai tuntimäärä verran tavoiteajanjaksona.
 


Harvoin on näin vaikeaa saada oppilaita lähtemään kotiin viimeisen tunnin jälkeen!

 
Kerron myöhemmin lisää siitä, miten kirjautuneena pelaaminen onnistuu oppilailta ja mitä hyötyä näen siinä. Tämän iltapäivän jälkeen olen kyllä vakuuttunut siitä, että tämä on hyvä juttu!

Ei kommentteja: