keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Suvivirsi ja muuta videointia

Kevään viimeinen kouluviikko etenee kovaa vauhtia. Allekirjoitin jo todistukset, joten voiton puolella ollaan!

Harjoittelimme kakkosluokkalaisten kanssa virsiä perjantaista kevätkirkko varten. Naapuriluokan opettaja keksi siinä kesken kaiken, että olisipa mukavaa, jos olisimme tajunneet videoida Suvivirren ja laittaa sen sitten koulun nettisivulle vanhemmille näkyviin. Mietin hetken. Koulun videokamera oli käytössä muualla. Kaivoin iPhone'eni käsilaukusta ja annoin sen toisen opettajan käteen. Oppilaat kuoroasetukseen. Tuli tehtyä alkeellinen virhe, kuvasimme ikkunan edessä, joten tausta on kirkkaan valkoinen ja oppilaiden kasvot vähän varjossa. Mutta ei se mitään!

Minä istuin pianon taakse, toinen opettaja kuvasi ja oppilaat lauluivat. Äänityskin hoidettiin ihan vain sillä puhelimella. Videon laatu on vähintäänkin hyvä. Latasin sen saman tien puhelimesta tietokoneelle, saman tien Youtubeen ja sitten upotuskoodilla koulun Pedanet-sivulle (teksti-moduuliin). Idean saamisesta meni noin 20 minuuttia siihen, kun video oli jo esillä.

Ja tässä se on teidänkin katsottavaksenne:

 
 
Olen jo pitkään ihaillut lahtelaisella Renkomäen koululla tehtyjä videoita. Heillä on Youtubessa oma kanava. Meillä Ohkolassa on tehty jo pitkään oppilaiden käsikirjoittamia videoita, mutta emme me ole edes ajatelleet niiden julkaisua missään koulun ulkopuolella. Nyt on alkanut tuntua siltä, että oppilaiden työ saa ansaitsemaansa arvostusta, jos se pääsee laajempaan jakeluun. Tulevana lukuvuonna teemme varmasti paljon videoita ja animaatioita.
 
Olen julkaissut jonkin verran meilläkin tehtyjä videoita joko Vimeossa tai Youtubessa. Tein tänään Youtubeen oman profiilin koulullemme ja alan tästä lähin julkaista koulun juttuja siellä, en enää oman profiilini kautta. Jotkut opettajat kyllä pitävät Vimeota parempana. Ilmainen versio on vähän hidas, joutuu odottamaan videon ilmestymistä julkisuuteen noin tunnin. Muuten se on kyllä hyvä.
 
KuumaTVT-hankeeseen liittyen osallistuin oppituntien jälkeen Googlen Hangout'iin, jossa suunnittelimme tulevan lukuvuoden tavoitteita. Minun tehtävänäni yhdessä toisen opettajan kanssa on organisoida videoiden käyttöä opettajien täydennyskoulutuksessa ja opetuksessa. Tarkoitus on houkutella suuri joukko opettajia tekemään pieniä videoita Dream Broker'illa ja jakamaan niitä sitten muille Kuuma-kuntien opettajille. Tein jo itse yhden videon, vähän harjoitusmielessä. Selitän siinä, miten Tux Paint -piirustusohjelma toimii. Ei videon nauhoittamista pidä ottaa liian vakavasti! Joskus voi suunnitella hirveästi ja käyttää editoimiseen paljon aikaa, mutta usein saa ihan kelvollista jälkeä, kun antaa palaa sen kummemmin miettimättä! Minäkin änkytin välillä ja menin lopussa sekaisin, mutta julkaisin sen silti. En ole ihan varma, voinko jakaa sen täällä. Kaiketi, mutta varmistan asian huomenna!

Tässä on nyt linkki siihen eilen tekemääni videoon KuumaTVT -hankkeen DreamBroker- sivuilla. Onko teistä lukijoista jollain kokemusta DreamBroker'ista? Tai jollain muulla välineellä tehdyistä pienistä videoista, joilla yritetään opettaa jokin juttu? Kommentoikaa!
 
 

tiistai 28. toukokuuta 2013

GoogleSketchUp ja Paint

 Tiistai-päivä takana. Aurinko paistoi koko ajan ja töissä alkoi olla vähän epätodellista. Luokka on jo siivottu, oppilaiden pulpeteissa ei ole kuin tänään tehnyt paperilennokit ja opettajakin on jo vähän lomatunnelmissa.

Aamupäivällä olimme harjoitelleet kevätkirkon virsiä ja dataprojektori oli päällä. Annoin oppilaille luvan tulla tekemään varjokuvia ja avasin siihen alle netistäkin sivun, jossa oli hyviä esimerkkejä. Välillä jokainen kävi vuorollaan näyttämässä muille jonkin kuvan, välillä taas kaikki yrittivät yhdessä rysyssä saada omaa varjoaan näkyviin.


 
 
Ruoan jälkeen kuudesluokkalaiset tulivat vastaamaan KivaKoulu-kyselyyn. Jälleen osa joutui odottamaan, koska koneita on vain kymmenen. Onneksi vastaaminen ei vienyt yhdeltä oppilaalta kuin noin kymmenen minuuttia. Minun oppilaani tekivät kuutosten open luona hienoja paperilennokkeja. Lennätämme niitä huomenna yhdessä.
 
Iltapäivällä neljäsluokkalaisilla oli tämän kevään viimeinen tunti minun kanssani. Loppuviikolla luokilla on vain oman luokanopettajan tunteja. Tosin meillä on vaikka mitä poikkeuksellista tulossa vielä. Lukujärjestyksessä oli kuvaamataitoa, mutta emme enää aloittaneet uutta työtä, vaan annoin oppilaiden mennä tietokoneille. Minulla on luokkani sivulla koottuna erilaisia linkkejä sellaisille sivuille, jonne saa tunnilla mennä.
 
Yksi oppilas alkoi kuitenkin muistella sen ohjelman nimeä, jolla sai luotua hienoja rakennelmia. Se olikin koneille asennettu GoogleSketchUp! Ja tekivätpä oppilaat hienoja juttuja. Tämä ensimmäinen poika oli todella taitava. Hän sijoitti rakennuksensa loppujen lopuksi Googlen karttaan omaan kotikyläänsä. Minulla ei ole aavistustakaan, miten se tehdään. Sovimme jo, että hän toimii ensi lukuvuonna oppilasagenttina ja neuvoo tarvittaessa tämän ohjelman suhteen meitä koulun aikuisiakin.
 


 
 



 
 
Toiset oppilaat taas pyysivät saada piirtää Paint'illä. He ovat tehneet sitä ennenkin ja osaavat luoda todella upeita, sarjakuvamaisia hahmoja. 


Tästä piirros alkoi:

 

 


 Ja tällainen siitä tuli. Huomaa varjot!

  

Tässä vielä toinen Paint'illä tehty kuva:

 


Ja muutama oppilas pelasi pareittain Fireboy and Watergirl -peliä.



 
 
 
 
 
 
Juttelin muuten puhelimessa KuumaTVT-asioista äsken ja tuli puheeksi Mediapolku -hanke. Käväisin sivuilla ja innostuin kovasti. Olin kyllä kuullut asiasta ennenkin, mutta en kunnolla tutustunut. Hienosti selitettyjä kokonaisuuksia. Katsokaapa sieltä Arkisto-kohdasta!



maanantai 27. toukokuuta 2013

Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa

Tänään jonottaessani oppilaiden keskellä ruokalan linjastolla tuli outo olo. Nyt on tosiaankin jo tämän lukuvuoden viimeinen kouluviikko.

Meiltä oli yksi opettaja oppilaineen tänään luokkaretkellä. Hän opettaa yleensä teknisiä töitä maanantai-aamuisin minun luokalleni ja minä hänen oppilaitaan yhdessä toisen kollegamme kanssa. Me kaksi emme nyt kuitenkaan lähteneet teknisen työn luokkaan työkalujen keskelle, varsinkin kun kaikki työt ovat valmiina. Oppilaat olivat ihan tyytyväisinä tietokoneella pelaamassa pareittain vuorotellen Sumdogia. Jotkut olivat Lastenkirkon sivuilla. Eipä sitä näin viimeisinä päivinä oikein jaksa tehdä mitään korkealentoisempaa.

Kahdella seuraavalla tunnilla kaksi koulumme muuta luokkaa tuli meidän luokkaamme tekemään KivaKoulu -hankkeen lähtötilanne-kyselyä tietokoneilla. Meillä on aina otettu kiusaamisen ehkäisy ja -käsittely vakavasti, mutta KivaKoulu Ohkolan koulusta tuli vasta hiljattain. Materiaali vaikuttaa hyvältä.



Minä olin omien oppilaitteni kanssa hienotunteisesti evakossa, kyselyssähän on tärkeää voida vastata anonyymisti. Kolmasluokkalaiset vastasivat kyselyyn omalta osaltaan jo viime viikolla.

Luin kolmosille loppuun Susikoira Roi -kirjan. Jaksoivat kuunnella monta lukua, sen verran jännittävä kirjan juoni on. Kirja on minun omani, sisäkannessa olevan päivämäärän perusteella olen lukenut sen kolmannen luokan syksyllä. Jännittävää lukea se nyt samanikäisille oppilaille. Vähän tuli ääneen lukiessa siistittyä 70-luvun kieltä. Anteeksi, Jorma Kurvinen!

torstai 23. toukokuuta 2013

Kevätjuhlaa ja muuta mukavaa

Tänä iltana oli koulullamme kevätjuhlat. Aamulla oli siis kenraaliharjoituksen aika. Sekä viimeiset harjoitukset että varsinainen juhla onnistuivat hienosti. Minä säestin kuoron laulut. Hyvin lauloivat. Yksi esityskappaleista oli eTwinning-projekti Schoolovision2013 -kisan kilpailulaulu "Jos lapset päättää vois". Salia koristivat Garden full of spring flowers -projektin kukat, 35 maasta meille lähetetyt. Aivan mahtavaa, tietotekniikan mahdollistamaa kansainvälisyyttä!

Lounaan jälkeen oli tämän kevään viimeisen Skype-puhelun aika, siis ranskalaisten ystäviemme kanssa. He lauloivat meille tekemänsä laulun, me lauloimme "Jos lapset päättää vois". Tulipa vielä yksi harjoituskerta ennen illan juhlaa. Kaikki lapset kävivät vielä pikaisesti kameran edessä sanomassa "bye,bye" ja lopussa vielä kumpikin luokka heilutti toisilleen hyvän kesän toivotuksia. Olivat muuten ranskalaiset aika kateellisia, kun kuulivat, että meillä alkaa kesäloma ihan pian. Heillä vasta heinäkuun alussa. Tosin kouluun paluukin tapahtuu meillä aikaisemmin.

Pari kuudesluokkalaista tuli taas editoimaan elokuvaansa ja he saivat sen nyt valmiiksi. Täytyy huomenna tallentaa se heille elokuvaksi, nyt se on vasta projektina elokuvatyökalussa.

Tokaluokkalaiset olivat myös koneilla tänään ja kokeilivat Sumdog'ia. Vaikuttivat innostuneilta, kun käväisin hakemassa luokkaan unohtuneen kirjan. Luen kolmosille ääneen kirjaa nimeltä "Legenda maailman tuhmimmasta pojasta". Uppoaa poikavaltaiseen luokkaan, kuuntelevat hiiskumatta, välillä naurahtavat.

Saa nähdä, miten aktiivinen olen tämän blogin kirjoittamisessa kesän aikana. En ota asiasta stressiä, mutta saatan hyvinkin kirjoitella, jos löydän jotain kiinnostavaa ajatellen ensi lukuvuotta.

Kevätjuhlasta vielä. Pianon lamppu oli unohtunut, joten me pianoa vuorotellen soittaneet valaisimme nuotteja puhelimen taskulampulla. Hätä keinot keksii.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Google Hangout: Be Smart on Air #3

Osallistuin tänään tässä iltasella Google Hangout'iin, jossa aiheena oli turvallisuus Internetissä. Keskustelemassa Niilo Alhovaara Ruotsista ja minä.



lauantai 18. toukokuuta 2013

Loppukevään juttuja

Koulussa on tyypillinen loppukevään tohina. Teen aina elokuussa suunnitelman siitä, mitä opetan milläkin viikolla lukuvuoden aikana. Vuosien kokemuksen jälkeen olen oppinut jättämään 3-4 viimeistä viikkoa melko tyhjäksi, korkeintaan suunnitelmassa mainitaan matematiikan kertaussivuja tai englannin viimeisiä, kesäsuunnitelmiin keskittyviä kappaleita. Usein opettajan kalenteria keväällä selaillessa tulee kuitenkin tunne, että joudun keksimään viimeisiin päiviin hurjasti täytettä. Mutta sama juttu joka vuosi: viimeiset pari-kolme viikkoa hurahtavat valtavalla vauhdilla ja päivät täyttyvät kaikenlaisella kuin itsestään.

Perjantaina oli jännittävä päivä. Kello 11 Suomen aikaa alkoi Flashmeeting, jossa selvisi Schoolovision2013 -laulukilpailun tulos. Meillä Ohkolan koululla oli vähän harmittava tilanne sikäli, että kello 11.30 alkoi koulun pihassa Sirkus Siriuksen esitys koulumme kaukaloon pystytetyssä sirkusteltassa. Oppilaat ennättivät siis katsoa lähetystä valkokankaalta vain parikymmentä minuuttia. Mutta he olivat mukana alun tervehdyksessä heiluttamassa takanani (aika 1:15 lähetyksessä). Lapset lähtivät avustajan ja muiden opettajien kanssa sirkukseen ja minä odotin, kunnes oli Suomen vuoro antaa pisteet (24:08).

 
Ei tullut menestystä, ei. Voittajakoulu löytyi Israelista, hieno esitys! Kaikki hyvin pärjänneet videot vaikuttavat ammattilaisten tekemiltä ja ovat todella laadukkaita. Mehän teimme videon kokonaan omin voimin. Sijoitus oli 31. Kilpailijoita oli loppujen lopuksi 37. Että näin. Mielestäni tämä oli kuitenkin mukava ja hyvin opettavainen projekti. Ensi lukuvuoden suhteen täytyy tehdä päätöksiä. Yritämmekö saada apua vaikka jostain elokuva-alan oppilaitoksesta? Mikä kappale? Joku kansainvälisesti tunnettu suomalainen hittibiisi? Laulukieleksi englanti?
 
Kolmasluokkalaiset jatkoivat Sumdog -matikkapelin pelaamista.
 
 
Olen todella tyytyväinen peliin. Tehtäviä on monentasoisia ja -tyyppisiä. Oppilaat pitävät tosi paljon! Luokkakaverit esimerkiksi pelasivat vierekkäin tennistä keskenään kilpaillen. Nopeammin oikein vastannut sai pelissä syötän läpi. Ja heti uusi peli edellisen jälkeen. Oppilaat keksivät itse, miten pääsee kutsumaan juuri tietyn oppilaan samaan peliin kanssaan.
 
Opettajan profiilissa näen koko ajan, mitä peliä oppilas pelaa ja miten hän menestyy siinä. Voin siis valvoa, jos joku ei ota hommaa tosissaan ja valikoi vastauksia miten sattuu. Tai jos peli on oikeasti vaikea, sitten osaan neuvoa oikeassa asiassa. Opettajan näkymässä voin myös avata tai sulkea kaupan. Peleistä kertyy "kolikoita", joilla saa sitten vaikkapa muokattua hahmonsa ulkoasua. Avaan kaupan aina vähäksi aikaa, mutta en koko tunniksi, ettei pääpaino mene shoppailuun. Ostosmahdollisuus on kuitenkin hyvin motivoivaa ja kannustaa pelaamaan (=harjoittelemaan matematiikkaa) mahdollisimman paljon.
 
Tässä muutamia kuvia:
 
Jakolaskua ja murtolukuja:
 
 

 
 
 
 
Yhteenlaskua:

 
 
 
Vähennyslaskuja:

 
 

 
 Suurin?
 


 
 
 
 
Kerroin jokin aika siitä, että pidin kuudesluokkalaisille tiiviin opetustuokion Windowsin elokuvatyökalun käyttämisestä. Kuutoset olivat kukin käsikirjoittaneet oman opettajansa johdolla oman elokuvan. Sitten he olivat äänestäneet mielestään parhaan, joka kuvattiin ja esitetään viimeisellä viikolla.
 
Hämmästelin suu auki voittanutta kuvakäsikirjoitusta. Aivan mahtavaa työtä! Hyvä Siiri! Ja hienoa opetusta myös kuutosten opettajalta!
 
 
 
Tämä kuudesluokkalainen on nyt työstänyt elokuvaansa välillä minun luokassani, välillä omassaan. Sekä elokuvaleikkeet että keskeneräinen elokuvatiedosto on talletettuna oppilasverkon verkkoasemaan, joten ne voi avata millä tahansa oppilasverkon koneella. Hienoa työtä kerrassaan! Lahjakkaita oppilaita meillä!
 
 
 
Kirjoitin jokunen päivä sitten myös muutamasta viidesluokkalaisesta, jotka muokkasivat pyöräelokuvaa avullani. He eivät silloin muistaneet, mihin he olivat videota lähettämässä. Kyseessä on Fillarifilmi, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Artun valtakunnallinen videokilpailu 12-20 -vuotiaille. Nämä meidän nippanappa 12-vuotiaat ovat siis kovassa seurassa.  Hienoa työtä tytöiltä! Voittaja julkistetaan 13.6.
 
Vielä yksi juttu tulee mieleen. Koulumme kakkoset, kolmoset ja neloset esittävät ensi viikolla koulun kevätjuhlassa kolme laulua. Keksin äänittää musiikintunnilla laulut Audacityllä ja soittaa sitten heti ryhmälle. He kuuntelivat korvat höröllä ja keksivät itse, missä kohtaa sanat kuulostivat vähän puuroiselta. Lauloimme sitten äänityksen mukana ja sitten taas pianon säestyksellä. Monta toistoa, mutta oppilaat eivät tylsiintyneet.
 

 

 

 

 


maanantai 13. toukokuuta 2013

Kevätkukkia

Viime päivinä olemme olleet koulussa kiireisiä Schoolovision2013 -laulukilpailun videoiden katsomisen ja pisteyttämisen kanssa. Tänään saimme urakan valmiiksi! Kolmas luokka on katsonut ja pisteyttänyt 37 videota. Meidän lauluamme olivat mukana laulamassa toinen ja neljäs luokka. Heillä on katselu vielä kesken, mutta huomenna toivottavasti hekin ennättävät katsoa loputkin läpi. Koulutulokkaat tulevat tutustumaan ja poikkeusjärjestelyt tuovat itse asiassa hyvän mahdollisuuden "tappaa aikaa" katsomalla videoita, uudeksi ensimmäisen luokan opettajaksi kun tulee nykyisin yhdysluokan opettaja ja kaksi luokkaa pitää siis sijoittaa muihin luokkiin aamupäivän ajaksi.

On jännittävää nähdä, muuttuuko voittaja, kun vuotta nuorempien  ja vuotta vanhempien pisteet tulevat mukaan! En vielä kerro, kuka voitti kolmosten mielestä! Hieman joidenkin videoiden korkeat pisteet yllättivät minut opettajana. Tein Exceliin sellaisen taulukon, joka laskee pisteet automaattisesti yhteen, ei siis tarvinnut kuin syöttää pisteet sinne.

Perjantaina on sitten kello 9.00 Iso-Britannian aikaa eli kello 11.00 Suomen aikaa alkava nettilähetys (Flashmeeting), jossa jokaisen maan edustajat kertovat vuorotellen pisteet ja lopussa selviää voittaja. Jännittävää! Kerron sitten, miten meidän kävi! Videoiden joukossa on todella hienoja lauluja, joten en ole kovinkaan toiveikas korkeasta sijoituksesta. Mutta perjantaina se sitten nähdään!

Viidesluokkalaisia oli tänään luokassa tekemässä elokuvia, johonkin kilpailuun. Täytyypä varmistaa mikä se oikein on! Pidin viidennelle luokalle toissa viikolla yhden oppitunnin mittaisen pikakurssin elokuvien editoinnista Windowsin elokuvatyökalulla. He kokeilivat minun kuvaamillani elokuvaleikkeillä ja ovat sen jälkeen osannut editoida itsenäisesti omia elokuviaan.

Äänen kanssa tuli tänään tosin ongelmia. Yksi tytöistä oli nauhoittanut soitonopettajansa kanssa elokuvaan äänen, mutta se oli muistitikulla aiff.muodossa. Eipä mennyt sellaisenaan elokuvaprojektiin. Hetken änkytin, googlasin "aiff to mp3 with windows" ja löysin tiedon siitä, että koneilla jo olevalla Audacity-ohjelmalla muokkaus onnistuu helposti! Muunsin aiff''in loppujen lopuksi wav'iksi, kun mp3:n tallentamisesta uupuu vielä se joku lisäosa. Ja jo vain se sujahti hyvin tyttöjen elokuvan ääneksi! Jos valmiit elokuvat julkaistaan jossain, pistän ne näkyviin tännekin!

Ja lopuksi, en malta olla jakamatta kuvaa kukkatarhasta! Kyseessä on eTwinning-projekti Garden full of Spring Flowers, jossa 40 maassa lapset tekivät kukkia, ne lähetettiin, yksi kuhunkin toiseen kouluun ja sen myötä ympäri Eurooppaa on nyt kasvanut kukkapenkkejä! Tänään tuli kolme uutta kukkaa! Nyt puuttuu enää kuusi! Nämä siirretään ensi viikolla koulumme liikuntasaliin ensi viikon torstain kevätjuhlan koristeeksi!


tiistai 7. toukokuuta 2013

Video tuleville ekaluokkalaisille ja eskareille! Ja matikkaa Sumdog'illa!

7.5.2013


Tänään se tuli valmiiksi! Video uusille ekaluokkalaisille ja eskarilaisille!

Nykyiset ykköset miettivät pari viikkoa sitten oman opettajansa kanssa, mitä koulussa saa tai ei saa tehdä. Sellaisia asioita, jotka olisi hyvä uusien koululaisten tietää.  Eri asioita tuli tosi paljon, suurin osa "ei saa" -tyyppisiä. Onkohan ykkösiä kiellelty koko ajan... ?

Minä kokosin samantyyppiset asiat yhteen ja tein listan eri kohtauksista. Niitä tuli parisen kymmentä. Ykkösten tvt-tunnilla mietimme, kuka tai ketkä tulevat esiintymään missäkin tilanteessa. Tämän jälkeen viidesluokkalaiset koulukummit jakoivat kuvaustilanteet keskenään oman opettajansa ohjauksessa.

Viidennen luokan ja ekan luokan opettajat sopivat kuvausajat ja seuraavina päivinä näkyikin videokameralla varustettuja isompia oppilaita ohjaamassa nuorempiaan eri tilanteissa. Kuvaus oli hyvälaatuista. Pisteet siitä viitosille!

Minä purin videon pätkiä tietokoneelleni sitä mukaa kun niitä kuvattiin ja aloin rakennella elokuvaa.  Käytin Windowsin elokuvatyökalua. Muutama päivä sitten kuuntelin paljon musiikkinäytteitä ccMixter'in sivuilla ja löysin mielestäni hyvän kappaleen. Ja tietty laillisen!

Eilen kuvasin vielä itse pari puuttuvaa kohtausta ja sain videon melkein valmiiksi. Liitin aina kohtausten väliin kohdan, jossa on yksivärisellä taustalla seuraavan asian otsikko.

Tänään koulussa muut aikuiset auttoivat minua opettamalla omaa luokkaani kahdella oppitunnilla. Aamun ensimmäisellä ja iltapäivän viimeisellä tunnilla aina yksi ekaluokkalainen kerrallaan tuli luokseni. Käytimme elokuvatyökalun "Tallenna selostus" -työkalua. Olin kirjoittanut jo eilen luettavat tekstit paperille. Siirsin elokuvassa kursorin aina oikealle kohdalle ja käynnistin äänityksen. Sen jälkeen oppilas luki sovitun kohdan. He pitivät hienosti taukoa, kun viitoin niin ja jatkoivat taas lukemista annettuani siihen luvan, eli kun kursori oli liikkunut videossa sopivaan kohtaan.

Suurin osa ykkösistä luki hienosti, muutaman kanssa harjoiteltiin ensin ja jotkut toistivat ulkomuistista sen, mitä olin juuri heitä kehoittanut sanomaan. Yhdeksän minuutin elokuvan äänityksiin meni siis kaksi oppituntia. Annoin oppilaan aina kuunnella oman äänityksensä, mikä oli kivaa heille, mutta vei tietysti aikaa. Kiitos työkavereille joustamisesta tänään!

Koululla muutkin olivat sitä mieltä, että tietysti video laitetaan näkyville koulun sivuille. Lataan sitä juuri tätä kirjoittaessani Vimeoon ja saan kohta sieltä upotuskoodin. Laitan videon tännekin näkyviin!






Tänään muuten kolmoset olivat taas Sumdog'in sivuilla. Annoin heille heidän käyttäjätunnuksensa ja salasanat. Ne sai hienosti tulostettua pelin nettisivuilta. Loin sen jälkeen opettajatunnuksilla kilpailun. Kukin oppilas kävi kirjautumisen jälkeen klikkaamassa "Competition"- kuvaketta etusivullaan. Sen jälkeen he pelasivat mitä pelejä halusivat. Pelin jälkeen näki aina, kuinka paljon pisteitä kukin oli jo ansainnut. Se innosti pelaamaan lisää! Ja pelit ovat todella laadukkaita. Nopeatahtista päässälaskua, murtolukuja, kertolaskuja, jakamista, suurin tai pienin -kysymyksiä, puolet jostain, joku luku kaksinkertaisena jne. Todella hyvä juttu!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Sumdog - lisää matematiikkaa 2!

6.5.2013


Tänään on ollut mahtavan aurinkoinen päivä. Oppilaiden kanssa tehtiin taas vaikka mitä. Monessa kirjassa alkavat sivut loppua, eli olemme todella hyvässä aikataulussa.

En ollut vielä kokeillut koulussa sitä Sumdog'ia, josta kirjoitin taannoin. Minä olin jo keksinyt oppilailleni käyttäjätunnukset ja salasanat, mutta en antanut niitä vielä tänään heille, sillä olin vielä vähän epävarma tämän sivuston sopivuudesta luokalleni.

 
Päätin kuitenkin, että kokeillaan. Oppilaat pelasivat tänään "vieraina", "play as guest". Heidän tuloksensa eivät siis kirjautuneet mihinkään. Heijastin pelin aluksi valkokankaalle ja näytin miten pääsee alkuun. Tämänkin pelin linkki on luokkamme sivulla, joten sieltä se löytyy myös jos haluaa pelata kotona.

 
Oppilaat innostuivat valtavasti! Vaikka he valitsivat ihan summamutikassa pelejä, tuntui eteen tulevan juuri sopivantasoisia tehtäviä. Valinnanvaraa oli valtavasti!

 
Peleissä oli yhteen- ja vähennyslaskuja, kerto- ja jakolaskuja, pienin ja suurin -kyselyitä jne.
 
Englannin kieli ei ollut ongelma. Kolmasluokkalaiset oppivat yhdellä kertomisella mitä tarkoittaa "Smallest?" tai "Largest?". Peleissä oli myös ainakin termejä "Double 2", "Half 10" jne.

 
Peleissä oli teemana vaikka mitä: Tennistä, kilpa-ajoja, hahmojen pukemista jne.
 
Sekä tytöt että pojat löysivät mieleisiä pelejä.

 
Oli ilo huomata, miten oppilaat neuvoivat toisiaan, oli sitten kyse siitä, mistä tietty peli löytyy, mitä jokin englanninkielinen sana tarkoittaa tai matikan tehtävän ratkaisusta.

 
 
Ihan ehdottomasti oppilaat kirjautuvat huomenna tai keskiviikkona jo omilla tunnuksillaan. Minä voin sen jälkeen järjestää turnauksia luokan oppilaiden kesken tai esimerkiksi seurata, mitä pelejä tietty oppilas on pelannut ja mitä hän on osannut. Siellä taisi muuten olla jotain palkintoja oppilaille, jos he harjoittelevat tietyn minuutti- tai tuntimäärä verran tavoiteajanjaksona.
 


Harvoin on näin vaikeaa saada oppilaita lähtemään kotiin viimeisen tunnin jälkeen!

 
Kerron myöhemmin lisää siitä, miten kirjautuneena pelaaminen onnistuu oppilailta ja mitä hyötyä näen siinä. Tämän iltapäivän jälkeen olen kyllä vakuuttunut siitä, että tämä on hyvä juttu!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Animaatioprojekti sai jatkoa!

4.5.2013

Hyvää toukokuuta!

Perjantaina jatkoimme noin kaksi viikkoa sitten aloitettua animaatiprojektia. Mehän olimme jo nauhoittaneet MonkeyJam -ohjelmalla paperinukkeanimaatioita. Lue siitä lisää 16.4. kirjoitetusta blogitekstistäni! Nyt, viimein, ennätimme äänittää keskustelut.

MonkeyJam -ohjelmalla pystyy katsomaan keskeneräistä projektia elokuvamaisesti. Näytöllä on tässä kuvassa vierekkäin auki Audacity -äänitysohjelma vasemmalla  ja Monkeyjam oikealla.



 Keskeneräisen projektin katsominen antaa oppilaille hyvän tuntuman siitä, millä tahdilla keskustelua pitää käydä, jotta se osuu yhteen animaatiohahmojen liikkeiden kanssa. He harjoittelivat muutaman kerran. Toki Monkeyjam'illa voisi hidastaa tai nopeuttaa joitain kohtia lisäämällä tai vähentämällä frameja, mutta yksinkertaisuuden nimissä kehoitin oppilaita puhumaan sellaista vauhtia, että se sopii jo tehtyyn animaatioon sellaisenaan. Ehkä seuraavalla kerralla äänitämme ensin keskustelun, mutta tänä keväänä meillä oli ensin asennettuna luokan koneille animaatiohjelma ja äänitysohjelma vasta pari viikkoa myöhemmin.
 
 
 
 
 
Kun ryhmä oli tyytyväinen harjoitteluun, kehoitin muuta luokkaa olemaan hiljaa (he tekivät yllin tehtäviä työkirjaan) ja käynnistin ensin äänityksen ja heti saman tien animaatiohjelman esikatselun. Oppilaat lukivat käsikirjoitetun keskustelun englanniksi animaation edetessä.
 
 
Animaatiot ovat tosi lyhyitä, puolisen minuuttia. Ei siis haitannut yhtään, jos äänitys meni pieleen ja piti ottaa uudelleen. Äänittäminen ei myöskään haitannut muuta luokkaa kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Ja haittahan oli vain se, että piti olla hiljaa.
 
Käytimme tähän kokonaisuuteen kaksi oppituntia niin, että ensin käsittelimme yllin (ympäristö- ja luonnontieto) kirjasta kaksi kappaletta, sitten kirjoitin työkirjan sivunumerot taululle ja oppilaat ryhtyivät itsenäiseen työhön. Yksi ryhmä oli aina kerrallaan äänittämässä. Kun seuraava ryhmä harjoitteli, ennätin käydä katsomassa tarvitsiko joku apua työkirjan tehtävien kanssa.
 
Saimme itse asiassa äänitettyä vain kolmen ryhmän äänet, koska kahdesta ryhmästä oli oppilas poissa.
 
Pieni tekninen ongelma tuli taas eteen, kun aloin tallentaa Audacityn äänityksiä mp3:ksi. Joku pieni ohjelman lisäosa oli asentamatta, eikä atk-tuki ennättänyt tehdä asialle mitään saman tien. Äänitteet ovat nyt tallessa raakatiedostoina ja projekti jatkuu maanantaina! Sen huomasin, että Audacityllä saa ilmeisesti lisättyä useampia raitoja ääntä. Ainakin yksi ryhmä kaipasi mopojen pärinää taustalle. Opin koko ajan itsekin lisää, kun uskallan kokeilla!
 
Laillista musiikkia ja äänitehosteita koulun videoprojekteihin löytyy monesta paikasta. Musiikkia olen hakenut ccMixter'istä. Äänitehosteita olen löytänyt esimerkiksi Freesound.org/ 'ista.
 
Lisäys vielä myöhemmin illalla:
 
Totta tosiaan, Audacityssä on helppo lisätä monta raitaa ääntä! Kokeilin juuri. Äänitin ensin puhettani. Kuuntelin, hyvä laatu. Sitten lisäsin musiikkikappaleen. Kuuntelin ja hyvin kuuluivat päällekkäin. Sitten lisäsin vielä koulun kellon soittonäänen. Ja kuuntelu perään: Kaikki kolme ääniraitaa kuuluivat hyvin! Eli oppilaat voivat lisätä sen äänitetyn keskustelunsa päälle vaikka sitten mopon ääntä! Hienoa!